Huom. kaikki ilmoitetut kellonajat allasaikoja.
No niin, Lauritsalan uimahalli menee kiinni sunnuntaina 29.5. Tämän jälkeen Lappeenrannan uimahalli on vielä normaalisti auki 5.6. saakka. Tänä siirtymäaikana meillä on kaksi harjoitusta Lappeenrannan uimahallissa: ma 30.5. klo 19.45 ja to 2.6. klo 19.45.
Lappeenrannan uimahallin siirryttyä kesäaukioloaikoihin (kolme iltaa, kaksi aamua) meillä on harjoitusvuorot niinä iltoina, jolloin uimahalli on kiinni: tiistaisin 17.00 – 19.00 ja perjantaisin 16.30 – 18.30. Varattuna yksi rata, mutta kun uimahallissa on kaiken kaikkiaan (tämän hetken tiedon mukaan) neljä rataa varattuna kahdeksasta, niin tilaa lienee todellisuudessa hieman väljemmin. Nämä vuorot jatkuvat viikolle 26. (Ei vuoroa juhannusaattona.)
Toiminta uimahallin ollessa kiinni: Mikäli uimahallin ovi on lukossa ja ketään ei ole päästämässä sisään, saattaa olla mahdollista päästä sisään päätyovesta tai urheilutalon puolelta. Todennäköisesti pukuhuoneiden ovet ovat lukossa, joten jouduttaneen kiertämään mahdollisesti allastilan kautta (ulkokengät kantaen). Perjantaisin kaikkien on oltava ulkona seitsemään mennessä (henkilökunnan työaika päättyy).
Hoidamme valvonnan itse, eli ketään ei jätetä altaalle yksinään – tavallisesti ryhmän ohjaaja on valvontavastuussa, mutta 28.6. nimetään toinen valvoja (olen työmatkalla).
Kesäkuussa viikonloppujen aikataulu lienee melko kireä (ensi viikonlopuksi luvassa sadetta ja sitten Rollot, IKM ja juhannus), mutta heinäkuussa tehtäneen picnic/treenireissu Kotkan maauimalaan (uimala Katariina).